- 1: Elinvoimaa, terveyttä ja kaunista ulkonäköä.
- 2: Aineenvaihdunnan varjopuolet.
- 3: Kolme megauhkaa: Tärkein riskitekijä on ikääntyminen.
- 4: Sekundaariset kasviaineet, »uudet fytamiinit».
- 5: Johdanto kronobiologiaan: Elimistö paranee tehokkaammin sisäisen kellon avulla.
- 6: »Ihminen on sitä, mitä hän syö».
- 7: Kaikkea hyvää yhdellä kerralla: ResverAge®.
- 8: Konsepti neljän vuosituhannen takaa.
- 9: East meets West: Fuusiolääketiede globaalista perspektiivistä.
- 10: Luonnon armeija tulehdusta ja hapettumista vastaan ResverAge®:n kapseleissa.
- 11: Käyttöaiheet: Kronobiologiset laajakirjoiset toimenpiteet ennenaikaisia ikääntymismuutoksia vastaan.
- 12: Aamulla aktivoivasti päivää varten.
- 13: Illalla elvyttävä yötä varten.
- 14: Kuluttajavihjeet, infot, hankintalähteet.
Jo aikojen alusta saakka ihmiset ovat tavoitelleet elinvoimaa, terveyttä ja kaunista ulkonäköä korkeaan ikään asti. Viime vuosikymmenellä tapahtui suurin edistys: tiedon kasvun myötä voimme ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa ymmärtää vanhenemisprosessia solutasolla. Molekulaarisella tasolla kurkistamme vanhenemisen salaisuuteen. Havaitsemme samalla jotain hämmästyttävää ja hälyttävää: Jopa tärkeillä ja väistämättömillä biologisilla prosesseilla on pimeä puolensa. Ne ovat aineenvaihdunnan luonnollisia tuloksia ja ainaisia seuralaisia koko elämämme ajan. Väärän ravinnon voidaan sanoa olevan yhteydessä 50–70 prosenttiin elintasosairauksista.

Lue lisää: Aineenvaihdunnan varjopuolet





